Perhevapaat

VANHEMPAINVAPAA

 

Kun äidin äitiyspäivärahakausi päättyy, on isällä mahdollisuus jäädä vaikka koti-isäksi.

Tällöin on kyse vanhempainvapaasta. Vanhempainrahaa maksetaan 158 arkipäivän ajan ja sen suuruus riippuu tuloista.

Vanhempainvapaata voi pitää kumpi tahansa lapsen vanhemmista. Vanhemmat saavat myös jakaa vanhempainvapaa keskenään.

Isä voi esimerkiksi jäädä hoitamaan vauvaa, kun imetyksestä on luovuttu.

PERHEVAPAAOIKEUKSIIN PARANNUKSIA 1.8.2006

Ottovanhemman oikeus hoitovapaaseen laajenee koskemaan alle kouluikäisen lapsen vanhempaa siihen asti, kun adoptoinnista on kulunut kaksi vuotta. Aikaisemmin hoitovapaaoikeus on päättynyt lapsen täytettyä kolme vuotta.

Etävanhemmalla on oikeus tilapäiseen hoitova-paaseen, jos hänen alle 10-vuotias lapsensa sairastuu äkillisesti. Aiemmin oikeus on ollut vain lapsen kanssa samassa taloudessa asuvalla vanhemmalla tai huoltajalla.

Vammaisen ja pitkäaikaissairaan lapsen vanhempien oikeus osittaiseen hoitovapaaseen laajenee siihen asti kun erityistä huoltoa ja hoitoa vaativa lapsi täyttää 18-vuotta.

Äitiys-, isyys-, vanhempain-, ja hoitovapaasta on ilmoitettava työnantajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan alkamista. Enintään 12 arkipäivää jatkuvista vapaista ilmoitusaika lyhenee kuitenkin yhteen kuukauteen.

Lähde: Finlex -valtion säädöstietopankki

 

PERHEVAPAISIIN MUUTOKSIA VUODEN 2007 ALUSTA

Perhevapaisiin  1.1.2007 alkaen tuli voimaan seuraavia muutoksia:

  • Äitiyspäiväraha nousee 70 prosentista 90:een ansiotuloista 56 päivän ajalta.

  • Vanhempainraha nousee 70 prosentista 75 prosenttiin palkasta 30 ensimmäiseltä arkipäivältä. Jos molemmat vanhemmat käyttävät vanhempainvapaata, saa kumpikin korotetun päivärahan 30 ensimmäiseltä arkipäivältä.

  • Isäkuukauden pitäminen tulee nykyistä joustavammaksi. isäkuukausi tulee pitää ennen kuin lapsi on noin 16 kk ikäinen.

Ottovanhemmille maksettavaa vanhempainrahakautta pidennetään 200 päivään.

Rekisteröidyssä parisuhteessa olevat vanhemmat voivat sopia keskenään vanhempainrahakauden jakamisesta

Muutoksella halutaan parantaa lapsiperheiden taloudellista asemaa ja kannustaa isiä käyttämään vanhempainvapaita. Myös työnantajien perhevapaista aiheutuvia kustannuksia halutaan tasata.

 

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö>>

Lisätietoja: Kela>>

 

© Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry. / Vastuullinen vanhemmuus -projekti